Rintojen suurennus
Onko rintojen suurentaminen silikoniproteeseilla turvallista?
Silikoni on materiaalina hyvin sopiva pysyvästi elimistöön asennettavaksi, eikä siitä ole todettu aiheutuvan vaaraa. Silikoniproteesien ei ole todettu aiheuttavan sidekudos- tai autoimmuunisairauksia tai syöpää eikä niillä ole todettu olevan haitallisia vaikutuksia raskauteen, sikiön kehitykseen, imetykseen tai rintaruokitun lapsen terveyteen. Yleisin rintojensuurennusproteesiin liittyvä ongelma on arpikapseli, joka joillakin potilailla muodostuu häiritsevän paksuna proteesin ympärille ja voi vaatia toimenpiteitä.
Voiko omaa rasvaa käyttää rintojen suurentamiseen?
Uusi, Saksassa jo pidempään käytössä ollut ja hyväksi havaittu tekniikka on
rantautunut Suomeen ja ensimmäisenä Klinikka 22:een. Tämä Water-Jet -laite mahdollistaa rasvaimun hellävaraisesti paikallispuudutuksessa ja rasvan
talteenoton siirrettävässä muodossa, jolloin samassa yhteydessä voidaan
talteenotettua rasvaa siirtää potilaan haluamaan paikkaan, esimerkiksi
rintoihin, kasvoihin tai pakaraoihin. Aiemmilla tekniikoilla rasvan
kerääminen oli erittäin työlästä, ja siirrettävät rasvavolyymit olivat
varsin vaatimattomia ja rasvan tarttuvuus uuteen paikkaan epävarmaa. Uudella tekniikalla rasvan käsittely on paljon hellävaraisempaa ja rasvaa saadaan suurempia määriä, jolloin voidaan siirtää suurempia volyymejä ja rasvasiirteen tarttuvuus on parempi. Kerralla esimerkiksi rintaan voidaan siirtää 200-400 ml rasvaa, ja tästä määrästä kudokseen odotetaan tarttuvan ainakin puolet. Lopullinen tulos on arvioitavissa noin puolen vuoden kuluttua, jolloin toimenpide voidaan uusia. Rasvaa ei siirretä rintarauhaseen, vaan rintarauhasen taakse ja rinnan ihonalaiseen rasvakerrokseen. Tällä menetelmällä voidaan korjata luonnollisesti myös epämuodostumia tai kirurgisten toimenpiteiden kuten rinta(syöpä)leikkausten jälkitiloja. Rintaan asettunut ja tarttunut rasva on pysyvää ja lihoo ja laihtuu potilaan mukana.
Millainen on nykyaikainen silikoniproteesi?
Se koostuu moninkertaisesta, karheapintaisesta kuoresta ja sisällä olevasta valumattomasta silikonigeelistä, joka on yhtä pehmeä kuin tavallinen rinta. Useimmiten käytetään rinnan muotoisia proteeseja, joskus pyöreitä jos halutaan hyvin täyteläistä rinnan yläosaa.
Kuinka proteesin koko valitaan?
Proteesin leveys ja korkeus valitaan rintakehän ja rinnan koon ja muodon perusteella. Myös haluttu rinnan koko vaikuttaa tähän. Proteesin paksuuden, eli kuinka paljon se työntyy eteenpäin, voi valita oman mieltymyksen mukaan. Yleensä kannattaa valita proteesi niin että koko on riittävä kohottamaan rintaa mutta silti luonnollisen näköinen. Potilas saa itse valita proteesin vastaanotolla tehtävien mittausten avulla. Jos rinnat ovat eri kokoiset, voi valita eri kokoiset proteesit. Useimmat päätyvät noin 2,5–3,5 desilitran kokoisiin proteeseihin.
Miten leikkaus tehdään?
Proteesi laitetaan rintarauhasen ja/tai lihaksen taakse, nykyään yleensä rinnanaluspoimun kautta, jolloin arpi jää rinnan alle piiloon. Toimenpide tehdään nukutuksessa ja kotiin pääsee yleensä samana päivänä.
Millaista on leikkauksen jälkeen?
Leikkauksen jälkeisinä päivinä voi olla jonkin verran kipua, mutta yleensä jo seuraavana päivänä pystyy käymään kaupassa ja ulkona. Rintaliivejä on syytä käyttää yötä päivää 3 viikon ajan.
Kauanko toipuminen kestää?
Toipumiseen on syytä varata 1-2 viikkoa ja urheilematta olemiseen kuukausi. Lopputulos on nähtävissä muutaman kuukauden kuluessa.