Selkäranka on rakenteellinen kokonaisuus, joka muodostuu 33 nikamasta, niiden välisistä nivelistä, jänteistä ja lihaksista. Monimutkainen rakenne ja länsimaiset elintavat altistavat rangan monenlaisille vaivoille. Kyseessä on siis ihmisen sisäinen tuki, joka ulottuu aina päästä lantioon saakka.
Rangan useimmat vaivat ovat hoidettavissa kuntoutuksella ja lääkityksellä eli konservatiivisella hoidolla. Tämän hoidon asiantuntijoita ovat fysiatrian erikoislääkärit. Perustutkimuksiin rankavaivoissa kuuluu tavallinen röntgen-kuvaus ja tarvittaessa magneettitutkimus. Lääkärin harkinnan mukaan otetaan myös joissain tapauksissa perusverikokeita.
Leikkauksella on hoidettavia selkäsairauksia ovat välilevytyrä, joka aiheuttaa hallitsemattoman kivun ja/tai halvausoireita. Tällainen välilevytyrän poistoleikkaus tehdään nykyisin mikroskooppiavusteisesti.
Selkeästi edellistä suurempi selän leikkaus on jäykistys eli kahden tai useamman nikaman luuduttaminen toisiinsa. Tällainen toimenpide on jo selkeästi harvinaisempi. Aiheen sille antaa nikamien kivulias yliliikkuvuus, vaikea-asteinen nikamien vinous, nikama murtuma tai sen kivulias jälkitila.