Valo

Valo on nautintoaine, josta etelään muuttaneet saavat nauttia yllin kyllin. Mutta saako nauttia ja paljonko? Terveellisen määrän hallinta on hienosäätöä, jonka voimme jokainen oppia oman ihomme ehdoilla. Tässäkin asiassa olemme yksilöitä.

Millainen valo vaikuttaa ihoon?

Ensin lyhyesti tietopaketti valon luonteesta. Valo on sähkömagneettista säteilyä, joka saa silmässä aikaan valoaistimuksen. Fysiikassa valon eri aallonpituuksia mitataan mittayksikkönä nanometri (nm), joka on äärimmäisen lyhyt, vain miljoonasosa millimetriä. Kaikesta sähkömagneettisesta säteilystä tulee maan pinnalle ja ihollemme vain osa. Auringonvalon maapallolle ulottuvan spektrin alue on noin 290-3000 nm ja eri aallonpituuksilla värähtelevästä säteilystä käytetään eri nimiä. Pääryhmät ovat infrapunavalo, näkyvä valo ja ultraviolettivalo. Näkyvä valo ei vaikuta ihoomme lainkaan ja infrapunavalo vain silmän mykiöön. Ihon kannalta merkittävä valo on ultraviolettivaloa, aallonpituuksilla noin 280-400 nm.

Mikä polttaa?

Yleisesti puhutaan ultraviolettivalosta, mutta olennaista on tietää, että sitäkin on ihon kannalta ratkaisevasti erilaista. Jos ollaan tarkkoja, pitäisi puhua erikseen UV-B ja UV-A ultraviolettivalosta. Auringosta säteilevästä valosta on ultraviolettivaloa on 5% koko siitä säteilystä, joka laskeutuu päällemme. Tästä ultraviolettivalosta on B-säteilyä 0,1% ja A-säteilyä siis 4,9%. Pääsääntönä on, että mitä lyhyempää on säteilyn aallonpituus, sitä suurempi on sen ihoon kohdistuva voima ja teho. Ultraviolettivalon B-säteily, aallonpituuksilla noin 280-320 nm, on ihomme kannalta hankalinta säteilyä. Lääketieteessä B-säteilyn aluetta kutsutaan polttospektriksi, koska sen liian suuren määrän vaarat ovat iholle terveysriski. UV-A säteilee iholle pehmeämmin, aallonpituuksilla 320-400 nm ja sen riskit ovat vähäiset. Vaikutukset auringossa ovat kaikille tuttuja: ensin punoitusta ja sitten ruskettumista. Kun puhutaan ultraviolettivalon vaaroista, tarkoitetaan ihon polttamista. Ja iho palaa, kun se altistetaan liian voimakkaalle auringolle liian pitkäksi ajaksi. Hälytysmerkkejä, ihon omia puolustusreaktioita, ovat punoituksen lisäksi kuumotus, kiristys, kirvelu, kutina ja arkuus. Hyvin pitkäaikaisena seurauksena voi olla tiettyjä silmävaurioita. Mutta mikä on liikaa, se riippuu paitsi ihotyypistämme, myös monista ulkoisista ennalta vaikeasti arvioitavista tekijöistä. Siksi mieluummin liian vähän kuin yhtään liikaa. Joku monista "palamisseikkailuistamme" voikin olla kohtalokas, vaikka tulee esiin kahden- kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Sen verran aikaa voi kulua ennen kuin ihosyöpä näkyy iholla.

Tehot vaihtelevat

Auringonvalon voimakkuus vaihtelee riippuen millä leveysasteella olemme, kuinka korkealla merenpinnasta, valkoisilla hangilla vai vedessä, saasteisessa vai kirkkaassa ilmastossa, minä vuodenaikana ja minä vuorokaudenaikana. Aivan oma lukunsa on ilmakehän otsonikerroksen ohentuminen, mikä merkitsee arvaamatonta ultraviolettisäteilyn lisääntymistä. Päiväntasaajalla, vuorilla, merellä, aamukymmenestä kello kahteen aurinko on täydessä terässään. Espanjan Aurinkorannikolla huippulukemissa ollaan toukokuusta syyskuulle.

Mitä ihossa tapahtuu?

Kun valo tunkeutuu ihoon, läpäisee ihon pinnan, valoenergia panee alulle hyvin monimutkaisen biologisen tapahtumaketjun, muuttaa ihon toimintaa ja sitä kautta myös ihon rakennetta. Maltillisen auringonoton seuraukset tunnemme hyvin. Iho lämpenee ja hehkuu miellyttävästi, punoittaa hetken aloittaakseen rauhallisesti ihon ruskettumisen. Ihon toiminta ei häiriinny eikä vaurioidu. Kaikki on toisin, kun iho valmistautumatta joutuu kohtuuttoman säteilyhyökkäyksen kohteeksi. Lyhyt oppimäärä ihon rakenteesta on tässä paikallaan. Ihomme koostuu kolmesta kerrostumasta: orvaskedestä, verinahasta ja rasvakerroksesta. Orvaskeden ylin kerros on kuolleiden solujen muodostama sarveiskerros, tärkeä suojakerros. Hyvässä kunnossa oleva sarveiskerros eliminoi osan valosta heijastaen sen pois, osan valosta käyttää hyväkseen ruskettuen ja paksuuntuen. Sarveiskerroksen alla on orvaskeden paksuin aaltomainen okasolukerros. Tässä elävässä kudoksessa on pigmenttijyviä, jotka ovat osa ruskettumisen tapahtumaa. Vielä syvemmällä ihossa, okasolukerroksen alla on tyvisolukerros, jossa ovat pigmenttisolut, joiden jakautumista valo kiihdyttää. Käytännössä se merkitsee ihon ruskettumista. Mikä tärkeää, ultraviolettivalon lyhyet B-säteet imeytyvät lähes kokonaan jo orvasketeen, eivätkä jatka syvemmälle elävään ihoon. Näin, kun säteilyannos on ollut kohtuullinen ja siedettävä. Sietokynnys kuitenkin on olemassa ja yliannoksena B-säteet saavat monenlaista korvaamatonta tuhoa aikaan myös orvaskedessä. Solujen puolustusmekanismit voivat vaurioitua väliaikaisesti tai pysyvästi tai solut kuolla. Jotkut solut voivat myöhemmin muuttua syöpäsoluiksi. UV-B -säteiden tuhot ovat arvaamattomia, jopa onnen kauppaa auringonpalvonnan riskipelissä.

Tunne ihosi

Ihomme ovat erilaiset, erilaiset myös elämämme eri aikoina. On selvää , että vauvan pehmeä iho, ohut ja kuiva, on huonosti varautumut kovaan aurinkoon. Ihon aikuistuminen alkaa murrosiässä, paksuus ja rasvapitoisuus saavuttavat niin sanotut normaalin mitat. Ja ihon vanheneminen alkaa saman tien. Ultraviolettivalon vaikutus on tutkitusti ihon biologista vanhenemista edistävä ulkoinen tekijä, rankin kaikista ulkoisista rasituksista. Niinpä ihotautiopissa puhutaan erikseen ihon normaalista vanhenemisesta ja ultraviolettivalon aiheuttamasta vanhenemisesta. Iho vanhenee tasaisen hitaasti, kunnes eräänä käännekohtana voidaan pitää noin 40 vuoden ikää, jonka jälkeen ihon monet ominaisuudet heikkenevät, myös valon sietokyky huonenee. Orvaskeden solut litistyvät, verinahka surkastuu, sen joustosäikeet vähenevät ja katkeilevta, sidekudos haurastuu. Katkenneet hiussuonet punoittavat ihon pinnalla, pigmenttisolut toimivat epätarkasti ja rusketus on sen mukaisesti laikullista. Auringon vaurioittamalle iholle syntyy myös tyypillisiä kasvaimia, yleensä kuitenkin hyvänlaatuisia. Ihon vanheneminen on jonkin verran yksilöllista, riippuen myös ihotyypistämme. Vaalein pohjoismainen iho - siis suomalainen iho - jaetaan neljään päätyyppiin. Ykköstyypin iho on näyttävän vaalea, usein kesakkoinen. Se on herkkä palamaan ja vaurioitumaan. Kakkostyypin iho on melko ohut ja palaa herkästi alkukesästä. Ihon sietokyky kuitenkin paranee, kun se saa sopivasti aurinkoa ja sarveiskerros paksuuntuu. Yleisin suomalaisilla on kolmostyyppinen iho. Se voi palaa yllättäen, kun saa yhtäkkiä kerta-annoksena liikaa voimakasta aurinkoa, mutta yleensä toipuu hyvin ja ruskettuu nopeasti. Nelostyyppinen iho on paksuin ja se sietää hyvin aurinkoa, rusketus kestää pitkään. Miten sitten tietää, millainen on oman ihon auringon sietokyky? Sen oppii tietysti kokemuksella tuntemaan. Tieteellisesti ihoa voidaan myös mitata ja sen rakennetta katsoa ihon ultraäänilaitteella.

Ihoa voi varjella ja suojata

Auringonvalo ei ole iholle suinkaan vain pahasta. Päinvastoin. Sopivina annoksina aurinko tekee myös iholle hyvää. Auringossa ihon toiminnot kiihtyvät niin että ihon pinta paksuuntuu ja kiinteytyy, elävässä kudoksessa joustosäikeet vahvistuvat, iho on kimmoisa ja näyttää terveeltä ja hyvältä. Nöin, kun annamme iholle aurinkoa kohtuullisin annoksin ja pidämme sopivia taukoja. Jatkuvan rusketuksen ylläpitäminen on iholle rasitus. Auringosta lepo välillä antaa iholle aikaa palautua. Auringon suoja-aineiden käyttö on taitolaji. Hyvistä suojavoiteista on valinnan varaa. Mutta niihin ei pidä luottaa liikaa. Kuumuus, hikoilu, tuuli ja vesi voivat yllättäen heikentää suojaavaa vaikutusta. Ihoa voidaan suojata myös sisällisesti beetakaroteenituotteilla, joiden ihoa suojaava vaikutus syntyy muutamassa viikossa, ja häviää yhtä nopeasti käytön lopettamisen jälkeen. Kohtuullinen, jatkuva ihon pigmentoituminen eli rusketus lienee paras suoja. On kuitenkin otettava huomioon, että jatkuvan ruskettumisen saavuttaminen ei onnistu kaikille, eli niille joilla on ihotyyppi I tai II. On lisäksi muistettava, että tietyt ihoalueet kuten rinta, hartiaseutu ja säärten etupinnat palavat auringossa erityisen herkästi. Ei ole sattuma, että valtaosa melanoomeista todetaan vartalolla ja alaraajoissa, mutta on harvinainen kasvoilla.

Varo näitä aineita!

Erityisen varovainen auringossa on oltava tiettyjen lääkeaineiden kanssa, jotka saavat ihon reagoimaan poikkeuksellisen voimakkaasti: tietyt tetrasykliinit, sulfajohdannaiset, sienilääkkeet, sokeritautilääkkeet ja masennuslääkkeet. Myös hajusteet iholla saavat aikaan ärsytyksen, josta jää pysyvä muisto, tumma arpi, tutummin sanottuna maksaläiskä. Alkoholi ja aurinko eivät myöskään sovi yhteen. Huomiokyky heikkenee, ajan kulku unohtuu ja aurinko pääsee polttamaan.

Hankittu ihosyöpä

Valon ja ihosyövän yhteyksistä puhutaan paljon. Niillä on yhteytensä, mutta ei yksiselitteisesti. Tietynlainen valo voi aiheuttaa tietynlaisia ihokasvaimia, joista valtaosa on sellaisia, ettei oikeastaan pitäisi puhua syövästä ja vain pieni osa on vaarallista syöpää. On erotettava toisistaan melanooma eli pigmenttisolusyöpä ja toisena omana ryhmänään niin sanotut tyvisolu- ja okasolusyövät. Tyvisolusyöpä eli basalioma ja sarveistuvan solukon okasolusyöpä ovat eri tauteja mutta molemmat ovat yleensä niin hyvänlaatuisia, että olisi osuvampaa puhua ihokasvaimista. Kasvaimet ovat pieniä ihonvärisiä pallukoita, useimmiten kasvojen ja kädenselkien iholla. Yleensä ne huomaa vasta, kun pallukka rikkoutuu ja muuttuu ruveksi. Näiden kasvaimien syynä on todennäköisesti vuosikymmeniä jatkunut altistuminen auringolle.Hoito on helppo. Kasvaimet poistetaan, nykyään kätevimmin laserilla. Nämä ihokasvit lähettävät etäispesäkkeitä erittäin harvoin, joten poisto tuottaa periaatteessa aina pysyvän tuloksen. Kun tarkoitetaan ihosyöpää, kyse on melanoomasta. Sitäkin on kahdenlaista: synnynnäistä ja hankittua. Synnynnäinen melanooma on syntymämerkki, luomi, joka jossain vaiheessa, jostain syystä, alkaa toimia pahanlaatuisen kasvaimen tavoin. Hankitun melanooman syitä on tutkittu paljon. Ehdotonta tietoa ei ole, ei syistä eikä aikataulusta, mutta monet tutkimukset viittaavat johtopäätökseen, että melanooman panee alulle pikemminkin äkillinen raju ihon polttaminen kuin pitkäaikainenkaan hallittu ihon ruskettuminen. Melanooma voi syntyä vartalolla minne vain, myös alueille, joihin aurinkoa ei ole annettu. Arviolta vain kolmannes melanoomista on esiintyy ihon aurinkoalueilla.

Valoterapiaa

Lopuksi on aivan erikseen kiitettävä aurinkoa, joka on ehdoton elämänlähde. Sen merkitys on mittaamaton. Sen arvon tajuaa erityisesti pitkänä pimeän aikana kylmässä Pohjolassa. Helppo on ihotautilääkärin ymmärtää kansaa, joka etelän valoon vaeltaa.