Miehen sterilisaation purku
Suomessa tehdään miehille vuosittain noin 1500 sterilisaatioita ja sterilisaation purkuleikkauksia hieman alle 20. Miehen sterilisaation purkamista voidaan harkita, mikäli puolisolla ei ole todettu ongelmia hedelmällisyydessä ja hän on alle 40-vuotias. Sterilisaation purku on teknisesti riskitön toimenpide, sen kustannus-hyöty on tutkimuksilla todennettu ja toimenpiteen jälkeen on eniten synnytystapahtumia muihin menetelmiin verrattuna.
Lähtökohtana on, että miehen sterilisaatiosta johtuvaa hedelmättömyyttä voidaan hoitaa joko kirurgisesti sterilisaation purulla tai etenemällä suoraan hedelmöityshoitoihin, jolloin siittiöt hankitaan kiveksestä neulanäytteellä. Euroopan urologiayhdistys suosittaa kuitenkin toimintaohjeissaan ensin sterilisaation purkua mikrokirurgisesti ennen muita lapsettomuushoitoja.
Sterilisaation purun jälkeen noin 90%:lla miehistä todetaan siittiöitä ja siemennesteen laatu on hedelmöityskykyistä. Tutkimusten mukaan optimaalisessa tilanteessa jopa 50% miehistä kykenee hedelmöittämään puolisonsa ilman lisähoitoja sterilisaation purun jälkeen. Joka tapauksessa sterilisaation purkaminen on tehokkaampi menetelmä kuin hedelmöittäminen mikrohedelmöityksellä, jolloin siittiöt saadaan kiveksestä neulanäytteen avulla. Toimenpiteen jälkeiseen hedelmällisyyteen vaikuttaa eniten aika sterilisaatiosta sterilisaation purkuun ja puolison ikä. Mikäli sterilisaatiosta on kulunut alle 10 vuotta, ovat sterilisaation purun tulokset todettu vielä hyviksi. Yleistä on, että siemennesteessä todetaan vasta-aineita sterilisaation purkamisen jälkeen. Vasta-aineita voidaan todeta myös tulehdusten jälkeen. Niiden merkitys hedelmällisyyteen ei ole täysin selvää, mutta ne voivat heikentää hedelmällisyyttä. Siittiöiden määrä tai tiheys voi voi jäädä matalaksi sterilisaation purkamisen jälkeen. Nämä kaikki ovat seurausta aiemmin tehdystä sterilisaatiosta.
Klinikka 22:lla suoritettavissa sterilisaation purkuleikkauksessa käytetään kahden kerroksen mikroskooppitekniikkaa, joka tutkimusten mukaan tuo parhaat tulokset. Nimenomaiselle tekniikalle on antanut myös Euroopan urologiyhdistys suosituksensa. Kyseessä on mikrokirurginen toimenpide, joka tehdään nukutuksessa leikkaussaliolosuhteissa. Siemenjohtimien aukiolo testataan toimenpiteen lopussa ennen liitoksen tekemistä. Toipuminen on pääsääntöisesti nopeaa. Rankkaa urheilua ja pyöräilyä tulee välttää parin viikon ajan toimenpiteen jälkeen. Siemennestenäyte tutkitaan noin 5 viikon kuluttua toimenpiteestä erikoislaboratoriossa.
Klinikka 22:n purkuleikkaukset suorittaa lääketieteen tohtori, urologian erikoislääkäri Riitta Rönkä. Rönkä on paneutunut sterilisaation purkuleikkauksiin vuodesta 2005 alkaen jo eläkkeelle jääneen dosentti Karl von Smittenin ohjauksella. Viimeisen kolmen vuoden ajan Rönkä on yksin vastannut kaikista HUS:n sterilisaation purkuleikkauksista. Parhaillaan Rönkä suorittaa andrologian erityispätevyyttä. Hän on mukana kehittämässä kivesten mikrodissektio-leikkaustekniikkaa kivesten huonosta siittiötuotannosta johtuvassa lapsettomuuden hoidossa Andrologian tutkimusyksikössä Turun Yliopistollisessa sairaalassa.